Rautio Motorsport Unkarin rajuun rypistykseen kahdella autokunnalla
Rautio Motorsportin molemmat autokunnat ovat mukana, kun ERC-sarja siirtyy sorapinnalle Unkarissa tulevana viikonloppuna. Roope Korhonen ja Anssi Viinikka kilpailevat tuttuun tapaan Toyotan GR Yaris Rally2:lla sarjan pääluokassa. Tuukka Kauppinen ja Veli-Pekka Karttunen puolestaan taistelevat junioriluokan pisteistä kauden ensimmäisessä sorakilpailussa Lancia Ypsilon HF Rally4:lla.
Sarjan rankimpaan kilpailuun lähtevät Roope Korhonen ja Anssi Viinikka hakivat kauteen vauhtia Rali Terras d'Aboboreirasta, sijoittuen neljänneksi viime viikonloppuna Portugalin Amarantessa. Vaikeissa olosuhteissa ajetussa kilpailussa ainoana tavoitteena oli valmistautuminen kuun puolivälissä ajettavaan MM-ralliin.
– Tarkoitus oli hankkia kokemusta MM-sarjan renkaasta, ja annettiin siinä mielessä aika lailla tasoitusta. Mutta muuten meni hyvin ja saatiin se, mitä haettiinkin. Paikallinen Juha Salo (Armindo Araújo) meni viimeisellä ohi, joten podium meni siinä, hymähti Korhonen kilpailun jälkeen.
Urallaan ensimmäistä kertaa ERC-sarjan osakilpailuun osallistuva kaksikko lähtee Unkarissa hakemaan menestystä MRF Tyresin tukemana. Korhonen pääsi ennen rallia ajamaan testin uusilla renkailla.
– Ajettiin ensimmäiset kilometrit MRF-renkaalla, ja fiilis on todella korkealla. Ehdottomasti hyvä rallirengas. Saatiin kokemusta kahdesta eri seoksesta ja tehtiin pieniä säätömuutoksia – ollaan valmiita kisaan. Podium on minimitavoite, mutta jos kaikki natsaa kohdalleen, koitetaan ajaa voitosta, Korhonen suunnitteli.
Kauppinen pääsee irti itselleen tutummalla pinnalla
Kauppisen kausi käynnistyi tahmeasti Espanjassa, missä nuorukainen ajoi ulos ja jäi ilman pisteitä. Asfalttirallien jälkeen edessä on vihdoin tutumpi alusta, kun kauden ensimmäinen sorakilpailu odottaa. Laukaalainen on ehtinyt testata Lancian uutukaista ja oli tyytyväinen testin antiin.
– Testit meni hyvin, ja päästiin ajamaan rallia vastaavissa olosuhteissa, kun tie oli melko rajussa kunnossa. Säädettiin autoa jonkin verran ja ajettiin koko päivä ilman teknisiä murheita, joten siinä mielessä on hyvä luotto, Kauppinen summasi testin jälkeen.
Kauppisella on ikäänsä nähden laaja kokemus soraralleista, mutta Euroopan kilpailut ovat täysin erityyppisiä verrattuna kotimaan kisoihin.
– Sora on täällä erilaista, mutta silti se tuntuu itselle tutummalta. Pari edellistä kisaa meni penkin alle, joten nyt koitetaan päästä maaliin ja kerätä kokemusta. Tämä on sen tyyppinen ralli, että tällä luokan autolla ei maalia nähdä, jos vedetään koko ajan kaasu pohjassa. Hyvällä fiiliksellä lähdetään ensimmäiseen ulkomailla ajettavaan sorakilpailuun, Kauppinen päättää.
Ralli käynnistyy testierikoiskokeella perjantaina klo 11:00. Varsinaiselle reitille startataan samana iltana, ja maaliin saavutaan sunnuntaina klo 18:30. Kilpailussa ajetaan 13 erikoiskoetta, joiden yhteispituus on hieman yli 190 kilometriä.
Kuva: Marko Korhonen